Tummalinnan Valot

Publisher: 
Place: 
Tusby
Year: 
2008


The children's book Ljósin í Dimmuborg (2002), translated to Finnish by Marjakaisa Matthiasson.



About the book:



Huopiaistyttö Miria Durjaunintytär asuu äitinsä kanssa Kuungaliassa, eloisassa ja vilkkaassaa Tummalinnan kaupungissa. Kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan siellä ihan kohdallaan: Synkkyys ja pimeys uhkaavat kaupungin asukkaita. Kun veljekset Kraki ja Pouvi saapuvat Mirian luo vierailulle, huopiaislapset saavat selville että kaupungin Tähtitorni ja kallisarvoinen lakeudenkristalli ovat täynnä vanhoja salaisuuksia.



Salaperäinen kartta, tuikkiva linnunsilmä ja mahdollisesti ihmismaailmaan johtava tie ovat varmoja merkkejä seikkailusta. Rohkenevatko huopiaiset lähteä uudelleen Synkmaahan, jossa vaaralliset ihmisolennot asuvat?



From Tummalinnan Valot:



Heidän laskeutuessaan metsäistä mäkeä oli lähes pimeää. Edessä oli viihtyisä laakso, jonka nimi sopi sille kuin nakutettu. Faladius pysäytti vaunut Auvolaakson majatalon eteen. He ehtivät tuskin nousta vaunuista, kun huopiaisisäntä jo tuli ovelle toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Se oli hänen tapansa. Majataloa oli kauan pidetty erityisen hyvänä ja vieraiden suosimana, mutta viime talvina se oli kannattanut huonommin. Yhä harvemmat hakivat majatalosta yösijaa. Matkalaiset saivat kuulla siitä huopiasisisännän kantaessa heille virvokkeita suureen ruokasaliin, jossa hän vastasi tarjoilusta yksin. He olivat ainoat kestittävät Faladiuksen lisäksi, koska Hloudarilla ei ollut ollut aikaa viipyä. Häntä odotti kaksi ratsua, kuten hän oli maininnutkin. Heitettyään pikaiset hyvästit Faladiukselle ja matkakumppaneilleen hän karautti tiehensä yönpimeyteen.



- Melkoisen äkkipikainen ja määräitetoinen, Faladius sanoi. – Mutta tietenkin erinomainen työhuopiainen, jos niikseen tulee. Ja sillä siisti.



Pouvin teki mieli kuumia räiskäleitä, joita oli majatalon ruokalistalla. Huopiaisiäntä ei voinut tarjoilla niitä niin myöhään illalla, tarjolla oli ainoastaan törppösianläskiä kädenpaksuisten kattilapaistosviipaleiden gäällä. Ei sekään hullumpaa ollut ja kaikki saivat mahansa täyteen. Kraki huomasi, että Faladius sai eteensä suuren tuopin tuoksuvaa mausteapilaolutta, ja muisti isänsä joskus maininneen kaipaavansa ainoastaan sitä sivistyksen parista. Todennäköisesti olut oli ensimmäinen selvä merkki siitä, että he olivat jättämässä taakseen harvaanasutut seudut Kuungalian pohjoisosissa.



He majoittuivat huoneeseen aivan katonrajassa. Vadliina huokasi ryhtyessään kapuamaan jyrkkiä portaita. Suurimman osan matkatavaroistaan he olivat saaneet jättää alimpaan kerrokseen. Huoneessa oli neljä pylvässänkyä, joiden pylväät ulottuivat läshes kattoon. Pouvin silmät pyöristyivät hämmästyksestä, sillä hän ei ollut eläessään nähnyt mitään senkaltaista.



- Majataloissa tuollaiset sängyt ovat välttmämäättömiä, Vadliina selitti. – Niissä suurimmat ja paksuimmatkin puopiasiset voivat oikaista itsensä valittamatta.



Piti paikkansa, että sängyt olivat pehmeät ja mukavat. Niin mukavat, että kaikki kolme nukahtivat hetkessä. He nukkuivat häiriintymättä siihen saakka, kun aamu koitti idästä ja aurinko hivuttaautui kuin suuren kakkulautasen reuna Vilpovuoren huipun yli.



(33-34)